Ensiksikin kiitos no name & Quersita, piristitte.J

No eilen en uudelleen kirjoittanut uudelleen, mutta sanottakoon että muuten oli aivan loistavan tavallinen päivä, mutta en ikävä kyllä päässyt tanssitunnille, ja kitaratunti meni lievästi sanottuna penkin alle. Mutta ollaan optimisteja taas, ja todettakoon, että nyt on uusi päivä ilman eilisen murheita.

However, tänäänhän oli ne kauan pelätyt matikan kokeet, mutta saimpas oikein maikan kuuluisat "aina samat laskut, jotka jos ovat oikein et reputa"-tehtävät. Itse asiassa kokeet menivät ihmeen hyvin. No kyllä täytyy myöntää, että olisi mennyt paremmin, ellen olisi ollut niin unessa, että nukuin kunnes joku käänsi kokeen sivua.

What can I say.. opo-tunti meni ihan hyvin ATK-luokassa tunti käytettiin, ja aina välillä yritin livahtaa tylsiltä opo-nettisivuilta vuotikseen, ja välillä onnistuinkin hetkeksi.

Fysiikan kokeen numeron sain tänään myös tietää, ja 8- tuli. Tyytyväinenhän olin, kun aineesta en tajua mitään (helppottaisikohan asiaa muistiinpanojen tekeminen ja hereillä pysyminen?J ).

Nyt tämän päivän positiivinen asia oli, että löysimpäs vanhan Simple Planin biisin, jota en ole pitkään aikaan kuunnellut. Onneksi sen jostain koneen perukoilta. Se siis oli Happy together, josta tämän päivän nimikin olennaisesti tuli. Sehän löytyy Freaky Friday soundtrackilta, ja rakastan tosi paljon. Sen nimikin on upea, tuo minulle mieleen Kasperin. Ja mikä olisikaan ihanampaa kuin leijailla hetki omissa pilvilinnoissaan, ja unelmoida mahdottomuudesta. Ah, kyllä oikeasti maailma hymyilee minulle tänään, oikein hymy korviin-hymyä. Sitten vielä Kasperista, joka oli tänään ylikohteliaalla päällä. Hänen kaappinsa on meidän fysiikan luokan vieressä, eikä hänen tuntinsa ollut vielä alkanut, kun jätkät olivat laittamassa luokkani ovea kiinni, niin kukas komistus piti minulle ovea auki ja väläytti mitä ihanimman hymyn. Minähän vain virnistin ja kiitin, mutta luokassa olin oikeasti seitsemännessä taivaassa (ja sen kyllä huomasi). Juu tiedän olen lemmenkipeä koiranpentu, mutta antakaa minun olla tämä päivä sellainen, koska huomenna olen todennäköisesti jo lujasti maanpinnalla.

Vielä näin lopuksi haluan vain todeta: Imagine life is just a dream, imagine you, imagine me. Imagine peace around the world without child soulders and hunger in africa. Live your life with the top speed, check your seat belts and enjoy the ride.