muuten mun vaihtoehdot on loppu
auta mua mä oon ku kuiva korppu
vähän sokerii päällä ja ruvennu murenee
jokainen pieni murunen hävii tuuleen
mä tuun sun luo sinne taivaaseen
~Hullu tiedemiesh- hyvästi (itsemurhakirjeet)~
Tämä biisi pisti taas kerran ajattelemaan. Ajattelemaan viime syksyy. Päässä pyörii kuvat tyhjäksi tyhjennettyä kipulääkeriviä ja kuinka sen sisältö makasi käsissäni tekemättä valitsemaani tehtävää. Ne pysy kädessä kauan, liian kauan. Miksei mulla riittänyt rohkeutta vaan tehdä? Mä oon heikko, enkä vain pysty, en vaikka silloin niin olisin halunnut. Mietin liian paljon, ja jäin kiinni ennen tekoani. En ymmärrä mikä mut nyt saa taas ajattelemaan sitä, sillä minulla on kaikki hyvin, ja viime syksyn masennus ja muu on enää vain paha muisto, sellaisista asioista, joita mun pitäis katuu. Mä haluaisin unohtaa mun menneisyyteni ja aloittaa iha alust ilman tekemiini virheit. Mut kute isä veljelleni eilen sanoi: "Haluaminen ei riitä, jos haluu ni täytyy tehä." Mut miten mä saan unohdettuu ite mun menneisyyteni, kun mähän unohtaisin kaikki hyvätki muistot. Miten voi pakottaa ittensä unohtamaan? Siihen mä etin vastauksen, ja sitte mä unohdan kaiken turhan ja katkeran.