Sattuu, pienet hartiat kun alas painuu
Koskee, paha lääkettä on siihen löytää
Kiusaajat saapuvat, näytös voi alkaa
Koskee, kun sivusta vain sitä seuraan

~Tommi Läntinen- Syvälle sydämeen sattuu~

Mä itken hiljaa, täytyy myöntää se itteni takia. Mä itken itteäni, omaa typeryyttäni, omia heikkouksiani. Miksi mä en voi olla vahva, niin kuin muut? Mä haluaisin hakata päätäni seinään, hirttää pääni tanssikenkieni nauhoilla, ja unohtaa kaiken entisen. Vihaan omaa mieltäni, haluan tehdä vaihtokaupan jonkun muun kanssa. Mä tein mun tähän astisen elämäni varmaan vaikeemman päätöksen, mä luovun jostain mikä on mulle tosi tärkeetä. Mä luovun omista unelmista vain ja ainoastaan lannistumisen vuoksi. Mä luulen, etten mä ikinä lopeta itseinhoa tämän takia. Kenenköhän motto ennen vanhaan oli YYJU- Ylpeänä Ylös Ja Uudestaan. Mihin mä hävitin ton? Se varmaa katosi sinne nurkaan, minne tanssikengätkin. Toinen puoli musta on tyytyväinen mun omaan päätökseeni, se joka tunsi kaiken kivun tanssimisen jälkeen, sen joka ei enää kestänyt sitä kipua ja se on puoli, jota varmaan vihaan koko lopun katkeran elämäni. Joskus vain asioille ei enää lydy mitään järkevää syytä, , jonka takia tuntea suunnatonta kipua jaloissa. Mä en koskaan uskonut, että mäkin kohtaisin tämänkaltaisen päivän, mutta tulipa sekin todistettua. Toine puoli musta taas haluaa mun jatkavan, ja voittavan sen kivun. Uppoudun muistoihin tanssista samalla käyden tappelua näiden kahden puolen välillä. Se luovuttaja-puoli voittaa, enkä mä haluu sitä. Mä haluaisin vielä löytää sen syyn, miksi jatkaa, miksi taistella unelmien puolesta, miksi edes olla olemassa. Katkeruus viiltää sydäntä eikä mikään poista sitä katkeruutta eikä turhautumista, jonka silti haluaisin pois. Taustalla soi Apocalyptican Relief, mutta sekään ei lohduta. Eikö huojentuminen-nimeä kantavan biisin pitäisi jotenkin auttaa tällaisessa tilaanteessa, I don't know. And actually I don't care anymore.