Me against the world

We won't let them change
How we feel in our hearts
We're not gonna let them control us
We won't let them show
All their thoughts in our heads
And we'll never be like them

I'm a nightmare, a disaster
That's what they always say
I'm a lost cause, not a hero
But I'll make it on my own
I'm gonna prove them wrong
It's me against the world
Me against the world

Now I'm sick of this waiting
So come on and take your shot
You can spit all your insults
But nothing you say is gonna change us
You can sit there and judge me
Say what you want to
We'll never let you in

Tuo kyllä kuvaa tämän päiväistä Padfootia hyvin, ja muidenkin päivien Padfootia.

Se kertoo, että minä en anna periksi periaatteissani ainakaan kenenkään toisen takia. Minä elän itseäni varten, ja sen huomaa joka asiasta, jonka teen. Ajattelen muita, mutta loppujen lopuksi se kuitenkin on Me against the world. Se on aina ollut niin, ja tulee aina olemaan niin. En itsekään pysty muuttamaan itseäni väkipakolla. Tämä on minä, ja siihen saan minä ja muut tyytyä. Jos ei kestä niin ei tarvitse lähestyä minua.

Kuten tuossakin laulussa sanotaan. Voit tehdä mitä vaan, voit laukoa loukkauksia, istua alas ja arvostella. Mutta minä en välitä. Tämä on minun elämä, jota ei tuhoa kukaan muu kuin minä. Se on karu totuus joillekin, mutta totuus kuitenkin. Minä olen tullut tekemään omat virheeni itse, enkä aio vain istua paikoillani tätä aikaa. Haluan päättää itse, levittää siipeni uusiin seikkailuihin ja nauttia vauhdin hurmasta. Kuitenkin kun tiedän, ettei mikään päivä ole minulle varma, niin haluan elää joka päivä vaihteella 500/500 eli siis täysillä. En halua katua, jos edes elän vanhaksi, etten tehnyt sitä kaikkea, mitä olisin halunnut. Haluan todistaa, että hei minäkin osaan olla raju.

Niin monilla on tarve muuttaa minua. Minusta toivotaan lakimiestä tai tulkkia. Minusta ei tehdä sitä, mistä äitini unelmoi. En anna hänen tehdä itsestäni sellaista kuin hän olisi toivonut olevansa. Ihmiset haluavat minun olevan joku muu kuin mitä olen. Minusta ei tule kilttiä pikkukoulutyttöä, vaikka äiti kuinka toivoisi. Se ei ole minä. Kapinoin noita vastaan. Minun täytyy saada elää omana itseäni. En halua jonain aamuna tuijottaa peiliin, ja huomata etten tunnista kuvajaista. Haluan näyttää ihmisille, joilla on kaksiuloitteinen kuva minusta. Kysymys by hissan ope: "Mitä sinulle tulee mieleen nimestä Saana?" Vastaus by eräs jätkä: "Silmälasipäinen tyttö, joka on hurahtanut Potteriin." Tuo ei ole minä, ja haluan oikeasti näyttää, että tuo on vaan pieni puoli minusta. Siis kyllä, olen pahasti hurahtanut Pottereihin, ja kyllä, minulla on silmälasit, joita käytän kylläkin harvoin. So what, jos minulta kysyttäisiin sama kysymys, vastaus olisi aivan erilainen. No tietenkin minä tunnen itseni parhaiten, mutta en tajua silti, että minusta ei saa tuon enemmän irti. Joko minä vaan en osaa ilmaista ajatuksiani tai sitten minä vaan olen niin huomaamaton, ettei minua siis yksinkertaisesti tajuta olevan elossa.

Kuitenkin vain harva tuntee minut, ja vielä harvempi tuntee minut hyvin, joten ei ole ihme jos ihmiset saavat minusta kaksiulotteisen kuvan. Silti he eivät voi omilla ajatuksillaan yrittää tehdä minusta heidän päähänsä kolmiulotteista. It won’t work. Minä teen omasta maailmastani minunlaiseni, ja muut saavat tyytyä siihen, mitä saavat irti. Älä sano, että ymmärrät mitä tarkoitan, koska et ymmärrä. Kuitenkin minä kapinoin ja väittelen vastaan aatteita, jotka eivät minun ajatusmaailmaan sovi. It’s me against the world!