Jo jonkin aikaan päässä on pyörinyt maailman suuria kysymyksiä, miksi, entä jos, miten.. kuitenkin jokin minussa on saanut minusta prinsessa-vaikutelman, don't like it, never have never will. Kuitenkin se suurin kysymys tässä asiassa on miksi. Miksi minun pitää olla joukon neiti prinsessä, joukon babyface, joukon lovesick puppy? Miksei minulla ole mahdollisuutta valita, mikä roolini on tässä maailmassa, se vaan ei ole reilua, enkä siedä tätä tilannetta. Ja taas voi olla prinsessa, mutta ei silti tarvitse olla tyttömäinen ja kikattava, minä olen enemmän hohottavaa tyyppiä.:) Tuomitsemista on hankala välttää, mutta se että SP:täkin kuuntelen, se ei tee minusta wannabe-teinirokkaria. Ei hiphopin kuuntelukaan tee monesta muustakaan. Sitä paitsi elämääni mahtuu niin monta muutakin bändiä kuin SP, on sonataa, Lavignea, Adamsia, Evanesencea... Kuitenkin saan kuulla arvostelua kaikessa musikaalisessa: "Jos kuuntelee rokkia, niin pitäis pukeutuu sen mukaisesti". Olenkin pohtinut, miksi juuri vaatteet merkitsevät. Sillähän tavalla monet wannabeet tulevat, pukeudutaan mustaan, koska se on osa rock-imagoa. So what jos päälläni näkyy räikeitä punaisia ja oransseja tank-toppeja, se on minä eikä minusta tehdä wannabe-rockaria, vaikka kuinka rakastan Rock-musiikkia. Sitä paitsi rokkari ei ole sitä, että pukeutuu kuin rokkari, se on sitä että ollaan rokkareita koko sielusta ja sydämeltä, sitä että tajutaan sen merkitys ja käyttäydytään sen mukaisesti. Vaatetus ei ole kaikki kaikessa, päin vastoin.

Ja taas, mikä saa ihmiset luomaan ennakko-odotuksia. Entä sitten, vaikka epäonnistun kokeessa? Se on yksi osa ainetta, sitä paitsi ei pidä stressata liikaa. Tai se, että sinut on leimattu hikuksi, vaikka olet keskivertoa huonompi koulussa, ja tuskin olet kirjoja avannut. Se oikeasti loukkasi, kun taas se "eräs jätkä" sanoi: "Saana saiks sä oikeesti matikan kokeest 6½, sähän oot hiku ja sit tulee tollane numero." Tuo oikeasti vieläkin näytti, ettei tuo jätkä kyllä tunne minua. Kysy vaikka fysiikan ryhmäläisiltäni, niin voi sanoa etten ole hiku. Vaikka  kylläkään tarvitse todisteluja mihinkään, koska tärkeintä on tuntea itse itsensä, the main thing. En kyllä oikeasti ymmärrä itseäni, mitä välittää jätkän mielipiteistä, josta ei kuitenkaan itse välitä pätkääkään. Tai jos välittää, niin se on silkkaa vihaa.

Kuka käskee olla täydellinen? Ne, jotka ovat kaikkein vähiten täydellisiä. Oikeasti siis, juuri: "Hyi, kato ton kenkii!" Vihaan, ja kyllä tulee välillä sanottua selvästi sarkastisella äänellä: "Eikös olekin, neiti täydellinen, eivät hekään ole täydellisiä, sillä jokaisessa on vikoja, heillä yleisesti ylitsepursuava ylimielisyys, ja minä vihaan ylimielisyyttä. Itsekin tiedän omistavani vikoja, ja voin vaikka luetella niitä tässä:

Minä olen teräväkielinen tyttö, jonka vahvin alue on loukata muita. Hän ei säästele sanojaan, ja sillä tavalla on menettänyt monta hyvää ystävää.

Minä olen myös äkkipikainen. Minä kun suutun, niin siinä kyllä sanat lentävät 10000000000000000000000000000000000000000000000kilometrin huimaavaa tuntivauhtia, lisäksi kimpaannuun todella äkkiä, mutta taas toisaalta lepyn LIIAN äkkiä.

Minä valitan, jos jalkaan sattuu valitan sitä, jos pää sitäkin. Tämä on minusta rasittavin puoli minusta. Minä en osaa pitää näitä tunteita pääni sisälläni ja kestää niitä pää pystyssä, niin kuin pitäisi.

Kiroilu, minä kiroilen aina ja ikuisesti. Jos sattuu en itke, minä kiroilen. Jos huono päivä, kiroilen. Kiroilen päivittäin, ja koko ajan lähes tulkoon.