Tänäänhän on ne ei-niin-tärkeät-synttärit. Olen neljätoista 13 minuutin kuluttua virallisesti. Täytyy sanoa, että vaikka en itse synttäreitäni erikoisemmin mieti, mutta tämä päivä on mennyt aivan loistavasti. Olen oikeasti ollut se ylienerginen päivänsäde, joka haluaisin olla jokapäivä. Tai rakkaan mimmun sanoin: "Saana, sä näytät ihan ylienergiseltä pikkulapselta, joka on saanut uuden hiekkalapion." Minun mielestäni tuon kuuluisi olla: "Saana, sinä olet saanut uuden hymyn herra komistukselta." Päästään tämän päivän "ihanaan" lahjaan tilhiltä. Ruokailusta tullessa "satumme" kulkemaan herra Komistuksenakin tunnetun ohi, ja tilhi tönäisee minua tahallaan niin, että melkein lennän herraa päin. Se oli oikeasti tosi lähellä, ja tilhi pilasi minun tilaisuuteni jutella herralle, joka kerrankin oli yksin. No ei se niin kamalaa ollut, minä olisin mieluusti lentänyt herraa päin *lovesick look*. However, siis NIIN ihana lahja.

Kuitenkin minulla on pää pilvissä, kun olen jotenkin niin onnellinen. Tämä viikko on alkanut niin ihanasti. Pitkästä aikaa tunnen oloni viehkeäksi tanssijattareksi, joka on itsevarma ja tietää tanssivansa hyvin. Sen koin eilen liksan tanssissa. Sain rytmistä kiinni loistavasti, ja tuli niin kova adrenaliiniruiske, että luulisi varmaan jonkun sytyttäneen tulen minuun. Nautin oikeasti siitä tunteesta, ja olin kerrankin tyytyväinen suoritukseeni.

Hysteria oikeasti alkaa vallata kunnolla, kun ylihuomenna tulee PP!! Oikeasti iik, meikä on ihan sekaisin, mutta samaan aikaan paniikissa. Minun tupakaulaliinani on rikki, ja minun pitäisi neuloa uusi nytten. Kuitenkin olen päättänyt ottaa rennosti, ja vaikka pidentää yhtä ikivanhaa tupakaulaliinaa.

Nyt täytyy vielä mennä ahmimaan lisää jääkaapissa olevaa jäätelökakkua (niitä oli ennen 2 mutta toisen olenkin jo syönyt:D).