Tänään elämä ei anna mitään minulle irti. Vain sitä samaa tasapaksua arkea, johon olen jo niin täynnä. Kuvattiin tänään kuviksessa hyvien ystävien kanssa murhafilmiä, jossa sain olla sekä murhattu että asianajaja. Hauskaahan meillä oli, en sitä voi kieltää, kuollutta on kiva esittää. Jotenkin vain jäi se koko sielustaan ja sydämestään tekeminen pois. Tuntuu kuin olisin kokenut kaiken, vaikka monen asian olen vielä jättänyt kokematta. En haluaisi jäädä maailman jalkoihin niin kuin suurin osa. Haluaisin olla Peppi Pitkätossu. Haluaisin värjätä hiukseni tylsistä ruskeista räikyvän punaisiin kulkea kapungilla eriparisukissa, jotka erottuisivat selvästi, haluaisin laittaa jalat tyynyn päälle ja leipoa lattialla. Kietoisin hiukseni leteille ja kapinoisin aikuisuutta vastaan ja eläisin omaa elämääni välittämättä säännöistä. Haluaisin juuri nyt elää reunalla tehden hulluja ja spontaaneja tekoja. Nyt haluaisin tehdä jotain todella suurta, merkittävää, sillä vain puhuminen kaikkea pahuutta vastaan ei auta tippaakaan. Se voi saada muut ajattelemaan, mutta ajattelu ei tarkoita tapojen muuttamista. Kumpa voisinkin tänään vaihtaa elämää jonkun kanssa. En halua katsoa peiliin ja nähdä sinivihreät hiukan liian syvällä olevat silmät enkäö silmille roikkuvia ruskeita hiuksiani. Haluaisin olla joka luomistani hahmoista, niistä jotka loin päähäni silloin kun karu todellisuus täytti pääni totuudella, etten koskaan olisi normaali enkä ikinä enää saisi normaalia elämää. Siinä kesti liian kauan tajuta, viisivuotiaana tapahtui yhdeksänvuotiaana tajusin. Haluaisin kääntää kelloa taaksepäin ja muuttaa koko elämäni. Haluaisin kuolla tähän paikkaan tai aikaisempaan paikkaan, jolloin kenenkään ei olisi tarvinnut kokea pettymystä minuun. Siihen mikä minusta tuli, siihen mitä minusta ei tullut eikä ikinä tule. Voisin lopettaa tämän kaiken vain yhdellä liian isolla lääkeannoksella, mutta nyt olen päättänyt ettei kukaan tai mikään tule hajottamaan rakentamaani kuorta päälläni enkä aio minkään loukkauksen kivun tunteen tai menetyksen ajaa minua kuoleman kainalon alle, sillä minusta tulee taistelija. Olin jo pienenä taistelija parannuttuani kuntoutuksen avulla puolirampautumisesta. Ja minähän jatkan taistelua kuolemaa, tuskaa, pettymystä ja katkeruutta enkä minä luovuta. Minun optimistihahmo seisoo fyysisen minun rinnalla taistelussa siihen asti kunnes hänetkin on kokonaan voitettu eikä häntä tuhota, sillä vain minä itse siihen pystyn, ja tuskin se hahmo koskaan lähtee alitajunnastani.